15. marraskuuta 2019

Nyt voit jättää lompakon kotiin

Maksaminen ei jää kiinni siitä, jos lompakko on unohtunut kotiin, sillä arjen maksut hoituvat nykyään puhelimella.

Mies maksaa ostoksistaan MobilePay sovelluksella Alepan maksupäätteella

Ruokaostokset, leffaliput, kulttuurielämykset, verkkokauppashoppailut – MobilePay kattaa nykyään monenlaiset maksutilanteet. Kaverilta kaverille tehtävien siirtojen lisäksi MobilePay tekee maksamisesta mutkatonta esimerkiksi kaikissa S-ryhmän ruokakaupoissa ja jokaisessa K-Citymarketissa.

Myös monet verkkokauppaostokset ja toistuvat maksut, esimerkiksi lehtitilaukset, voi hoitaa MobilePayn avulla. Toisaalta apua saa myös pieniin arjen hetkiin, joissa kolikoiden puuttuminen on aiemmin turhauttanut ainakin minua: juoma-automaateilla ja parkkisovelluksissa voi nykyään huokaista helpotuksesta ja tehdä ostokset kännykällä.  

Kanta-asiakkuus hoituu maksamisen yhteydessä

Kassalla kysytään toisinaan kanta-asiakaskorttia, eikä se kiireessä aina löydy lompakosta. MobilePayn käyttäjät saavat kytkettyä sovellukseen myös kanta-asiakkuustilinsä, jolloin edut kertyvät automaattisesti maksamisen yhteydessä. Kanta-asiakkuudet saa liitettyä yhteen paikkaan, mikä tekee etujen kerryttämisestä entistä helpompaa. 

On ollut ilo kuulla myös toista näkökulmaa: MobilePay on auttanut esimerkiksi ravintoloita ja kauppoja parantamaan palveluitaan ja lisäämään turvallisuuttaan. Maksujen digitalisoituessa turvallisuusuhat pienenevät ja kassahenkilökunta voi keskittyä entistä parempaan asiakaspalveluun. Positiivista palautetta kuuluu esimerkiksi Otaniemestä, jossa Fazerin A Bloc -opiskelijaravintolassa opiskelijakortti katsotaan MobilePayn kautta hybridikassalla.

Mobiilimaksaminen parantaa turvallisuutta

Kun raha-asiat pitää puhelimessa, parantaa se turvallisuutta monesta näkökulmasta. Ennen maksua voi kirjautua sormenjäljellä tai pin-koodilla, jolloin luvattomat käyttäjät saa pidettyä loitolla. MobilePayta ei voi myöskään kopioida kuten perinteistä pankkikorttia, eikä se putoa taskun pohjalta kuten käteinen. Kaikki maksuun liittyvä tieto liikkuu vahvasti suojattuna, eikä myyjä saa asiakkaan korttitietoja käyttöön.

On kätevä tuplavarmistus myös katsoa lopullinen summa ja vastaanottajan tiedot sovelluksen näytöltä vielä ennen maksua. Maksamisen tulee tapahtua helposti pyyhkäisyllä, mutta tuntua vielä turvallisemmalta kuin aiemmat vaihtoehdot. Siihen tähtäämme.

Pienyrittäjän tai vaikkapa kentän laidalla kahviota pitävän urheiluseuran näkökulmasta MobilePayn käyttöönotto maksutapana luo helppoutta ja varmuutta, kun käteisen käsittelyä voi vähentää. Yksinkertaisimmat ratkaisumme eivät vaadi erillisiä laitteita. Kännykkä on melkein kaikilla taskussa, vaikka kolikot olisivatkin toisessa kukkarossa. Yritykset ja yhdistykset ovat tällä saaneet helpompaa rahaliikennettä ja jopa lisämyyntiä!

Nopeutta numeroiden näppäilystä nipistämällä

MobilePay on laajentunut viime aikoina vikkelästi verkkokauppoihin, ja palvelu käykin jo yli 10 000 verkkokaupassa. Viimeisimpien joukossa mukaan on lähtenyt muun muassa VR uuden matkalippusovelluksensa kautta, ja uusia kauppiaita ottaa palvelun käyttöön jatkuvasti. Teki verkkoshoppailua sitten kännykällä tai koneella, poistaa MobilePayn käyttö turhan verkkopankkitunnusten kaivelun tai erillisen tunnuslukusovelluksen käytön, kun maksun vahvistamiseen riittää puhelinnumero ja MobilePay-sovellus.

On erityisen kätevää, ettei maksua tarvitse erikseen vahvistaa verkkopankissa: MobilePayn tunnistautuminen korvaa tämän lisävarmistuksen. Verkkomaksuissa silti esimerkiksi luottokorttien omat vakuutukset ovat voimassa. Tavallaan saa parhaat puolet kortista, mutta välttää vähän lisävaivasta.

Kaikenlaiset maksutarpeet samassa sovelluksessa

Tulevaisuuden maksaminen on digitaalista, ja siihen MobilePay tarjoaa kaikki ratkaisut. Jos unohtaa lompakon kotiin, voi koko päivän selvitä pelkästään sovelluksen avulla: ostaa ensin matkalipun mobiilisti, käyttää sitten sovellusta lounasravintolassa ja iltapäivän ruokaostoksissa ja lopulta illalla tehdä ostoksia vaikka verkkokaupassa tai koulun myyjäisissä. Ja ehkä unohduksen jälkeen tämän päätöksen voi tehdä ihan tietoisestikin!

Sovelluksen käyttö ei rajaudu sen mukaan, minkä pankin asiakas olet, sillä MobilePayhin voi liittää kaikki yleiset pankkikortit. Pohjoismaissa mobiilimaksamista on kokeillut jopa neljä viidestä ja maksupaikkojen lisäännyttyä samankaltainen kehitys on odotettavissa myös Suomessa – joko sinä olet testannut MobilePayta? Tutustu tarkemmin MobilePay-maksamiseen tästä!

Anniina Heinonen
CEO, MobilePay Finland Oy